Siirry pääsisältöön

Sens Balayage


Moikka moi!

Vihdoinkin meidän ensimmäiset Sens-tuotteet on saatavilla, niitä on ehditty kehittämään jo reilun vuoden verran, joten on melko mukavaa saada nämä viimeinkin uunista ulos. Oltiin viikonloppuna mukana messuilla ja saatiinkin monenmoista kysymystä tuotteisiin liittyen, joten tässä pientä valotusta minusta ja meidän uusista Balayage-tuotteista. 


Toimin kampaajana liikkeessäni Brukissa, Turussa. Teen päivittäin värjäyksiä joissa toivotaan olevan monia eri sävyjä ja tummuuksia, balayage-tekniikalla toteutettuja värjäyksiä. Balayage tarkoittaa maalaamista, hiuksissa se tarkoittaa käytännössä värin levittämistä hiukselle vapaalla kädellä sutien jolloin lopputulos on kerroksellisempi ja väri liukuu latvaa kohti pehmeästi väriä vaihdellen. Balayage-värjäykset usein paranevat, kun väri on tehty useaan otteeseen, jolloin väriin tulee kerta toisensa jälkeen enemmän eri vivahteita - ja samalla myös huokoisuus eroja.





Balayage tuotteet on suunniteltu erityisesti sellaisille hiuksille joissa on käytetty väri- ja vaalennuskäsittelyitä. Shampoo ja hoitoaine on käytännössä eriparia, jos puhutaan yleisesti lähes kaikista sarjoista löytyvistä linjoista värjätyille, tuuheutta kaipaaville, erittäin huokoisille hiuksille ja niin edelleen. Olen jo pitkään suositellut asiakkaille ''eripari'' tuotteita, jos hiuksen kunnossa on huokoisuus eroja pituuksissa. Usein latvaan kaivataan erityisen paljon kosteutta mutta sen tekevät tuotteet tekevät hiuksista liian raskaat ja tuuheus tuntuu uupuvan kokonaan. 


Sens Balayage Shampoo on kosteuttavaksi tuotteeksi huomattavan pesevä. Tuote poistaa tehokkaasti talin ja muun kertyneen lian hiuspohjasta. Se on tuuheuttava, jättää hiukset napakan tuntuiseksi, mutta ei kuitenkaan kuluta väriä pois. Ensimmäisiin palautteisiin kuului kommentti:
 '' Enää ei tarvitse pestä tukkaa joka päivä.''. 

Vaikuttavat ainesosat shampoossa ovat betaiini ja kasviperäiset proteiinit jotka kosteuttavat, vahvistavat ja tuuheuttavat. 



SENS BALAYAGE CONDITIONER
Sens Balayage Conditioner on suunniteltu jo moneen otteeseen väriä vaihtaneelle kuivalle, takkuuntuvalle ja helposti pörröisen oloiselle latvalle. Hoitoaine selvittää tehokkaasti takkuuntuvat latvat tehden niistä silkin sileät kuitenkaan latistamatta niitä.  

Vaikuttavana ainesosana toimii herneproteiini joka rakennepaikkaa, kosteuttaa, selvittää ja poistaa sähköisyyttä.

Molemmat tuotteet sisältävät kristallihippuja, joiden tarkoituksena on valoa heijastavan vaikutuksen ansiosta lisätä kiiltoa hiuksessa.


Sens Balayage tuotteiden tuoksu:

 Kielletty rakkaus ♡

(Inkivääri, pomeranssi, ruusu, arabianjasmiini, hunaja, meripihka, santelipuu.)



Balayage tuotteet saatavilla nyt verkkokaupasta!


Terkuin,   Amanda💖


Kommentit

  1. Ystäväni oli juuri värjännyt hiuksensa kampaajalla, ne olivat upeat, kuten näissä blogikirjoituksen kuvissa. Hän kertoi, että niihin oli tehty balayage värjäys. En ollutkaan kuullut tästä värjäystavasta aiemmin, enkä tiennyt, että se tehdään vapaalla kädellä. https://www.hairlekiini.fi/jyvaskyla-balayagevarjays/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesämeikki

Kesäisin meikillä halutaan ehdottomasti korostaa kaunista päivettynyttä ihoa, joten meikkipussiin kannattaa ensimmäisenä hankkia hyvä aurinkopuuteri. Hyvä aurinkopuuteri on omaan ihoon sopivan tumma eikä liian oranssi ja koostumukseltaan silkkinen eikä liian kuiva. Kesällä meikin halutaan olevan nopea ja huoleton, joten tuotteita ei haluta kasvoille liikaa. Esimerkiksi luomivärit voi jättää kokonaan pois ja häivyttää luomille hieman samaa aurinkopuuteria, jota laittaa poskille. Huulimeikkikin kannattaa jättää mahdollisimman simppeliksi ja sipaista huulille vaikka vain huulirasvaa! Näin mukana kannettava meikkipussi kevenee ja päivä sujuu huolettomammin, kun ei tarvitse koko ajan miettiä onko meikki ok tai huulipunaa hampaissa.              Kesällä meikatessa ihon pohjustukseen valitaan yleensä toinen kahdesta vaihtoehdosta; joko mahdollisimman kevyt ja huomaamaton pohja tai kuumassa säässä hyvin suoriutuva ja kestävä meikki. Esimerkiksi valmistujaisiin, häihin tai muihin koko pä

Helppo everyday - nudemeikki

Arkimeikin juju on löytää itselleen sopivat perustuotteet, joiden tietää varmasti toimivan omalla iholla ja joiden kanssa voi luottaa aina onnistuvansa. Arkena meikin laiton ei haluta aiheuttavan liikaa pään vaivaa, mutta olisi kuitenkin kiva näyttää aina raikkaalta ja huolitellulta lähtiessä ovesta ulos. Tuttujen ja hyväksi havaittujen tuotteiden kanssa meikkaus onkin varsin nopeaa ja vaivatonta. Hyvien luottotuotteiden löydyttyä arkimeikki rutiini muodostuu jokaiselle melko luonnostaan, mutta tässä vinkkejä muutamaan perusvaiheeseen, joihin vähintään kannattaisi varata aikaa panostaa.  MEIKKIPOHJA: Meikkivoide –  Revlon Colorstay, Normal/Dry, sävy 180 sand beige Arkimeikkiin kannattaa etsiä omalle iholle soveltuva pitkäkestoiseen käyttöön tarkoitettu meikkivoide, koska meikin olisi toivottavaa pysyä siistinä koko päivä. Hyvä ja luotettava meikkivoide on oikeastaan minkä tahansa tyylisen meikin perusta. Arkimeikin ei tarvitse olla paksu ja peittävä vaikka yöunet olisiki