Siirry pääsisältöön

Kesämeikki

Kesäisin meikillä halutaan ehdottomasti korostaa kaunista päivettynyttä ihoa, joten meikkipussiin kannattaa ensimmäisenä hankkia hyvä aurinkopuuteri. Hyvä aurinkopuuteri on omaan ihoon sopivan tumma eikä liian oranssi ja koostumukseltaan silkkinen eikä liian kuiva. Kesällä meikin halutaan olevan nopea ja huoleton, joten tuotteita ei haluta kasvoille liikaa. Esimerkiksi luomivärit voi jättää kokonaan pois ja häivyttää luomille hieman samaa aurinkopuuteria, jota laittaa poskille. Huulimeikkikin kannattaa jättää mahdollisimman simppeliksi ja sipaista huulille vaikka vain huulirasvaa! Näin mukana kannettava meikkipussi kevenee ja päivä sujuu huolettomammin, kun ei tarvitse koko ajan miettiä onko meikki ok tai huulipunaa hampaissa. 


           Kesällä meikatessa ihon pohjustukseen valitaan yleensä toinen kahdesta vaihtoehdosta; joko mahdollisimman kevyt ja huomaamaton pohja tai kuumassa säässä hyvin suoriutuva ja kestävä meikki. Esimerkiksi valmistujaisiin, häihin tai muihin koko päivän kestäviin kesäjuhliin, halutaan panostaa mutta kuuma sää tuottaa ongelmia ihon hikoillessa. Tällöin kannattaa valita pohjustukseen nimenomaan tuhdimpi pitkäkestoinen meikkivoide. 

Revlon Colorstay meikkivoide on nimenomaan pitkäkestoinen ja peittävämpi mutta tuntuu iholla silti ohuelta. Meikkivoiteesta on kaksi versiota eri ihotyypeille: normaali/kuiva ihoisille ja sekaihoisille. Valinta vaihtoehtojen välillä kannattaa todella kohdistaa omaan ihoon sopivaksi, sillä seka- ja rasvaiselle iholle suunniteltu versio ei tosiaan toimi kuivalla iholla, sen kuivattaessa vaan entistä enemmän. Jos ihosi on taipuvainen rasvaisuuteen, ei myöskään kannata valita kuivalle iholle kohdistettua versiota, sillä sen koostumus on paljon rasvaisempi ja jättää seka ihon kiiltäväksi.
Revlon Colorstay meikkivoiteista on hyvä sävy valikoima aivan kalpean vaaleista alkaen. Usein erittäin vaaleaihoisten saattaa olla vaikea löytää itselleen täysin sopivaa sävyä mutta Revlon Colorstay on onnistunut skaalaamaan väri valikoimansa alkamaan tarpeeksi vaaleasta. Tämä on ilouutinen meille vaaleahipiäisille suomalaisille.
Revlonin meikkivoide peittää ihon virheet hyvin mutta onnistuu silti näyttämään luonnolliselta ja kevyeltä. Ihosta saa jo pienellä määrällä erittäin tasasävyisen. Pohjustuksen päälle levittyy ja kerrostuu myös seuraavat tuotteet helposti ja tasaisesti. Varsinkin kesällä, kun ilma on kuuma ja kostea, kannattaa hyväkin meikkipohja kiinnittää puuterilla.  
Revlon Colorstay meikkivoide on pakattu laadukkaaseen lasipulloon, josta tuotetta saa ulos hyvin toimivalla pumpulla. 


Artdecon bronzing powder compact aurinkopuuteria on saatavilla neljä eri väriä ja jokaisessa niissä on kaksi sävyä yhdessä tuotteessa. Aurinkopuuterin toinen vaaleampi puoli on matta ja tummempi puoli hieman hehkuva. Tämä tekee tuotteesta varsin kannattavan, koska se sopii jaottelunsa ansiosta ympärivuotiseen käyttöön. Vaaleampaa sävyä voi käyttää talvella kalpealle iholle ja tummempaa näin kesäaikaan ruskettuneelle iholle. Sävyjä voi tietenkin myös sekoittaa ja kustomoida näin itselleen joka kerta sopiva sävy!
Artdecon aurinkopuuteri on koostumukseltaan erittäin silkkinen ja sävyt sopivan pigmenttisiä. Aurinkopuuteria on aina hyvä levittää vain vähän ja kerrostaa pikkuhiljaa haluttu tummuusaste iholle. Aurinkopuuterin kanssa ei kannata innostua liikaa, koska se saa kasvot nopeasti näyttämään epäluonnollisilta ja liiallisesti meikatuilta. Aurinkopuuteria kannattaa siis sivellä hillitysti kasvojen korkeimpiin kohtiin ja kaulalle, paikkoihin joihin aurinko muutenkin parhaiten osuu.  Kuvissa näkyvä sävy 5 - Caribbean summer on todella hyvä valinta jo hieman päivettyneelle iholle. 
Artdecon aurinkopuuterissa on kirkas iso peili ja puuterivippa. Itse rasia on erittäin laadukkaan tuntuinen ja näyttää kauniilta. Pakkaukseen on tässä selkeästi panostettu, koska rasia vaikuttaa myös hyvin kestävältä ja sen kansi sulkeutuu kunnolla kiinni. Tämän voi siis huoletta ottaa kesän reissuille mukaan! Artdecon aurinkopuuterin ylellisyys korostuu entisestään ominaisuudella, jollaista näkee melko harvassa yksittäisessä meikkituotteessa, nimittäin rasia on uudelleen täytettävä.




Kesäisin huulimeikiksi kannattaa valita erittäin kiiltävä ja värikäs vaihtoehto, joka pääsee auringonpaisteessa oikeuksiinsa! Paksut huulipunat näyttävät kesällä tunkkaiselta. Helpointa ja nopeinta on sipaista huulille esimerkiksi vain värillistä huulirasvaa tai balmia. Tämäntyyppinen tuote myös pitää huulista huolta polttavan auringon alla suojaten ja kosteuttaen huulia pitkin päivää. Hyvä vaihtoehto on esimerkiksi Rose & Co. huulivoide sävyssä Cherry KissTämä ihanan tuoksuinen balmi antaa huulille sopivasti punakkaa väriä ja maistuu samalla kirsikkaiselta! 



 Kesä on kaunista aikaa ja pienillä muutoksilla meikkirutiinissa saat myös kesämeikin pysymään ja näyttämään kauniilta! 
Terveisin Laura



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sens Balayage

Moikka moi! Vihdoinkin meidän ensimmäiset Sens-tuotteet on saatavilla, niitä on ehditty kehittämään jo reilun vuoden verran, joten on melko mukavaa saada nämä viimeinkin uunista ulos. Oltiin viikonloppuna mukana messuilla ja saatiinkin monenmoista kysymystä tuotteisiin liittyen, joten tässä pientä valotusta minusta ja meidän uusista Balayage-tuotteista.  Toimin kampaajana liikkeessäni Brukissa , Turussa. Teen päivittäin värjäyksiä joissa toivotaan olevan monia eri sävyjä ja tummuuksia, balayage-tekniikalla toteutettuja värjäyksiä. Balayage tarkoittaa maalaamista, hiuksissa se tarkoittaa käytännössä värin levittämistä hiukselle vapaalla kädellä sutien jolloin lopputulos on kerroksellisempi ja väri liukuu latvaa kohti pehmeästi väriä vaihdellen. Balayage-värjäykset usein paranevat, kun väri on tehty useaan otteeseen, jolloin väriin tulee kerta toisensa jälkeen enemmän eri vivahteita - ja samalla myös huokoisuus eroja. Balayage tuotteet on suunniteltu eri

Helppo everyday - nudemeikki

Arkimeikin juju on löytää itselleen sopivat perustuotteet, joiden tietää varmasti toimivan omalla iholla ja joiden kanssa voi luottaa aina onnistuvansa. Arkena meikin laiton ei haluta aiheuttavan liikaa pään vaivaa, mutta olisi kuitenkin kiva näyttää aina raikkaalta ja huolitellulta lähtiessä ovesta ulos. Tuttujen ja hyväksi havaittujen tuotteiden kanssa meikkaus onkin varsin nopeaa ja vaivatonta. Hyvien luottotuotteiden löydyttyä arkimeikki rutiini muodostuu jokaiselle melko luonnostaan, mutta tässä vinkkejä muutamaan perusvaiheeseen, joihin vähintään kannattaisi varata aikaa panostaa.  MEIKKIPOHJA: Meikkivoide –  Revlon Colorstay, Normal/Dry, sävy 180 sand beige Arkimeikkiin kannattaa etsiä omalle iholle soveltuva pitkäkestoiseen käyttöön tarkoitettu meikkivoide, koska meikin olisi toivottavaa pysyä siistinä koko päivä. Hyvä ja luotettava meikkivoide on oikeastaan minkä tahansa tyylisen meikin perusta. Arkimeikin ei tarvitse olla paksu ja peittävä vaikka yöunet olisiki